Marko Lammervo on syntynyt 1969 Tampereella ja asuu nykyisin
osan aikaa vehreän luonnon keskellä Perniön maalaiskunnassa ja Hyvinkäällä.
Jo pienenä koulupoikana hän piirteli lintuja ja metsän eläimiä ja
ensimmäiset öljyvärimaalaukset hän teki jo 9 vuotiaana. Ensimmäiset
opit taiteeseen Marko sai taiteilija Pekka Piekäiseltä.
Pekalla oli vaikutusta siihen, että Marko löysi tiensä
taiteen pariin. Pekka opasti nuorta taiteilijaa 79-90 luvulle asti.
Vuosikausien itsenäisen opiskelun jälkeen aloitti Lammervo päätöoimisen
taiteilijauransa vuonna 1989 ja ensimmäisen yksityisnäyttelynsä hän
piti Helsingissä 23 vuotiaana. Näyttely oli menestys ja yleisö antoi
varauksettoman tunnustuksen lahjakkaalle taiteilijalle. Erityisen
arvokasta Lammervon myöhemmälle kehitykselle on ollut hänen taiteilija
Jorma Heleniukselta saamansa opastus ja tuki.
Lintu ja eläinaiheiden käsittely vaatii taiteilijalta erityistä
taitoa, tutkimustyötä ja kärsivällisyyttä. Lammervon vaatimaton ja
rauhallinen luonne sekä kyltymätön kiinnostus luontoon ja eläimiin
luovat osaltaan edellytykset yhä taidokkaampien maalausten syntymiselle.
Marko Lammervo kuuluukin nykyään eittämättä Suomen eturivin lintumaalareiden
joukkoon. Hänen maalauksensa ovat saavuttaneet yleisön suosion niin
koti- kuin ulkomaisissakin näyttelyissä ja hänen teoksiaan on monissa
julkisissa ja yksityiskokoelmissa myös ulkomailla.